sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pääsykokeet ja illanviettoa

Hirmuisesti taas tapahtunut kaikkea viime aikoina, ja en oikein tiedä mistä oikein aloittaisin kertomisen. No jospa vaikka ensin kertoisin ensimmäisistä pääsykokeistani!!!:)

Olin siis kultasepän alan pääsykokeissa tuossa viime torstaina. Sinne oli noin 100 hakijaa ja pääsykokeisiin valittiin alle 40. Että sinänsä hyvä tuuri kävi, että yleensäkkin pääsin pääsykokeisiin!O_o
Siellä oli erilaisia tehtäviä, mitä päästiin tekemään pienissä ryhmissä. Ensimmäinen tehtävä meidän ryhmässä oli se, että piti sellaisesta sinisestä styroksi kuutiosta veistellä mattopuukon avulla kuvan mittojen mukainen timantti. Lopputuloksesta piti saada mahdollisimman oikeassa koossa ja lisäksi mahdollisimman sileä pintainen. Saatuani suurinpiirtein oikeassa koossa olevan timantin, päätin sitä lähteä siloittamaan, mutta tietysti pikkuruinen mattopuukko lohmaisi aina välillä vähän liiankin rosoisia paloja helposti murtuvasta styroksista. Loppujen lopuksihan siinä kävikin niin, että ajan loppuessa timantti ei ollutkaan enään lähelläkään oikeata mittasuhdetta!!!=D No lohdutuksekseni satuin vilkaisemaan muiden töitä, niin oli siellä kyllä sellaisiakin versioita jotka muistuttivat lähinnä piikkipalloa kuin timanttia!!!=D Että ehkä on vielä toivoa!! Seuraavaksi meille annettiin odottelu ajaksi tehtäväksi piirtää joku vitriiniin asetetuista koruista paperille mahdollisimman tarkkaan. Itselleni ajattelin tehdä tehtävästä hieman haasteellisen ja valitsin varmaan koukeroisimman ja koristeellisimma  rannekorun minkä vain vitriinistä satuin huomaamaan, muiden jälleen valitessa yksinkertainen tribaali korun tai yksinkertainen unensieppaaja-kaulakorun.

Sitten meillä oli ruokkiksen jälkeen tehtävänä taivutella rautalangasta ihme tribaali neliö systeemejä ja jotain ihme kuvio vänkyrää, ja kaikkiin oli mallit paperilla ja oma taitelma piti laittaa teipillä mallin viereen!! Ja aivan viimeiseksi meillä oli haastattelu osio jossa oli kolme haastattelijaa, jotka kyselivät kukin vuorollaan kysymyksiä, kuten esimerkiksi "miksi on hakenut alalle, mitä on tehnyt aikasemmin, mitkä omat osaamiset on hyödyksi alalle yms.". Kesällä saa sitten tiedon, ketkä pääsevät kouluun syksyllä. Se olisi kyllä hieno ala opiskella. Koulutukseen kuuluu myös takoraudan käsittely, mikä on minun kiinnostuksen kohteena ollut jo monen monta vuotta!!! Ensiviikon tortaina minulla onkin vielä vaatetus alan pääsykokeet edessä!!!:) Saa nähä kuinka siellä sitten käy!!

Perjantaina posti toikin minulle jo kaipaamani yllätyksen!! Tilasin nimittäin Facebookin Rock´n roll kirppikseltä itselleni satiinisen kiinakuosisen vyötärökorsetin!!! Sain sen todella edulliseen 8€ hintaan, joka sisälsi myös postarit.
Korsetti saikin jo ensimmäisen käyttö mahdollisuuden lauantaina vaarini naisystävän 65 vuotis syntymäpäivillä!!=)

Perjantai päivä meillä menikin mukavasti naapurissa iltaa istuessa!!! Uusi ihana ystäväiseni Mia kutsui minut ja mieheni heille iltaa istumaan. Varauduin jo valmiiksi hirveään monen tunnin suostuttelu rumbaan, mutta yllätyksekseni Jari sanoikin heti ensimmäiseksi, että hänelle se sopii vallan mainiosti!!! Epäilin kylläkin mieheni terveydellistä kuntoa, nimittäin yleensä asiat eivät aina suju aivan noin helposti!!=D Minun ja Mian miehet tulivat keskenään heti alusta asti oikein hyvin toimeen ja ystäväni mies olikin loihtinut oikein maukkaan ruuan iltapalaksi!!! Ilta oli oikein hauska, vaikken muistakkaan monenko ojan kautta kömmimme kotiin kolmen aikaan yöllä!!!=D Tuli vain juotua hieman liikaa ja Jarin piti olla ajo kunnossa heti aamusta töiden takia!!=D Ainakaan yhtään ruumista ei kuulemma tuolla matkalla sattunut, vaikka kertoikin minulle olon olevan koko päivän, ihan niin kuin olisi edelleenkin pienessä sievässä!!!=D Itsellänikin olo oli aivan hirvee ja omaksi riemukseni anoppini päätti tulla heti aamulla yhdeksän aikaan hakemaan meiltä lainaan pöytäsirkkeliä mökille! Siinä sitten naama valkoisena, eilisten meikkien tuhrimana, oksennusta pidätellen piti kantaa painava sirkkeli peräkärryyn!!!=D Muutaman tunnin huilattua pitikin jo kiireellä laittaa itsensä edes jotenkin edustavaan kuntoon synttäreitä varten. Ilta päättyikin siihen, että menimme jo molemmat seitsemän aikaan illalla maate ja heräsimme tänä aamuna jo 7 aikaan virkeinä ylös ja siivosimme kämpän!!!=)

Huomenna olisi tiedossa vapputorilla kiertelemistä ja munkkien paistoa ja rentoutumista!!:) Oikein hyvää vappua teille kaikille!!!:)

4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis tuo korsetti!^^ Ja halpa :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, se oli kyllä hyvä löytö!!!^^

      Poista
  2. Todella upeasti piirretty kuva tuosta korusta!!!

    Onpa sinulla ollut monenlaisia bisneksiä. :) Hienoa, että olet selvinnyt kaikesta. Mullakin oli taas viikonloppuna reissu ja tänään on tietysti vappumeininkiä luvassa.. Vaikkei vappu olekaan kovin mieluinen juhla, niin sitä huipentaa se, että minulla ja kumppanillani on vappuna vuosipäivä! Nyt kolmas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, ihanaa, onneks olkoon mielettömästi vuosipäivänne johdosta!!!:)<3

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)