keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Bad Luck

Olen pienestä asti halunnut itselleni mansikkamaata!!! Joskus lapsena sitä vanhemmiltani kovasti kinusin, mutta he sanoivat että saan mansikat vasta kun olen itse niille tehnyt maan jonne istuttaa!!! No jahka eräänä päivänä sain kauhean inspiraation kaivoin ison alueen mansikoita varten, mutta turhaan!!! En koskaan saanut mansikoita!!!:( Milloin syynä oli raha, ei ollut aikaa käydä niitä ostamassa tai oli vain unohtunut!!! Ja jossain vaiheessa itsekkin kyllästyin kinuamaan mansikoita kun ajattelin etten niitä kuitenkaan saisi!!!:( Möh...

Mutta nyt kun sain tuossa viikonloppuna vihdoinkin taistelun pihallamme valloittavaa viidakkoa vastaan päätökseen, kaivoin pihaan marjapuskien viereen vihdoinkin sen kauan kaipaamani mansikkamaan!!!^^ Honkkarista löysin sopivasti mansikan taimia tarjouksesta 1€/kpl joten rahakaan ei ollut tälläkertaa esteenä!!!;) Intoa piukassa istutin ostamani 10 mansikantaimea kaivamaani mansikkamaahan ja älysin katsoa vasta siinä istutus vaiheessa ohjeita jotka lukevat yleensä niissä purkkien mukana tulevissa pikkuisissa kylteissä!!! Mansikkani eivät olleetkaan tavallisia mansikoita vaan niistä tulee vitivalkoisia ananas-mansikoita!!!=D Että nappiin meni sekin homma!!! No jos ensi vuonna sinne mansikkasatoa tulee, niin paree on olla sitten todella hyviä kaikessa erikoisuudessaan!!!!=D
Sain hyvin hyödynnettyä purkamamme saunavajan tiiliä tuohon mansikkamaan reunaan, täytyy joskus asetella vielä paremmin nuo... Ja ostaa tuohon vielä sellaista koriste haketta päälle!!:)
Alkava työviikko ei myöskään mennyt aivan nappiin omalta osaltani!!! Maanantai oli muutenvain melko aneeminen päivä ja tuntui että jokaiseen työvaiheeseen meni tuhottoman kauan aikaa, mutta eilinen oli kyllä kaiken huippu!!! Saimme työtoverini kanssa tuhlattua melkein koko päivän yhtien kananmunien keittoon ja sekin vaikutti sillä hetkellä maailman vaikeimmalta hommalta!!!=D Ajattelimme näppärästi keittää kananmunat sillain suurkeittiö tyyliin uunissa höyrytoiminnolla, mutta se nyt ei mennytkään aivan nappiin!!! Munat jäi raaoiksi ja jouduimme osan heittään roskiin, sitten koitimme jatkaa keittoa lisää, no ei sekään onnistunut vaan edelleen jäi raa-aksi... Kananmunat alkoivat loppumaan ja tukkukuorma oli myöhässä!!! Itselläkin alkoi pinna jo palaa ja laitoin muutamat keittämättömät munat kiehuun perinteisesti kattilaan niin johan onnistui!!! Hitto että tunsin itseni kyllä maailman loistavimmaksi kokiksi!!!=D muutenkin se päivä oli jostain sieltä ja syvältä, osastojen haarukat lensi pitkin lattioita kun törmäsin tiskikoneeseen pesukorin kanssa...(sellaista kolme metristä tunnelikonetta on katsokaas todella vaikeaa huomata)...
ja muutenkin tuntui ettei päivä sujunut ollenkaan!!! En halua edes tietää miten loppuviikko tulee menemään!!!=D
omppoja!!!<3<3

Tein tässä viime viikonloppuna kenkä löydön jonka haluan täälläkin jakaa!!^^
Tälläiset kauniit korkkari-sandaalit ostin Dinskon alesta!!! Kengille tuli hintaa edulliset 24,90 joten en niitä voinut jättää hyllylle!!!^^´ 
kröhöm...mikäs pullo se sinne taka-alalle on unohtunut...
Ihastuin kengissä noihin niitteihin ja ovat muutenkin kovin kevyen kauniin näköiset!!! Sopii kaikkien asujen kanssa varmasti yhteen!!! Täytyy vain toivoa että tuo keinonahka ei käytössä veny ollenkaan!!!

Eipä tässä taasen ole mitään erikoista tapahtunut, hautajaiset tässä hetki sitten oli ja tuli vollattua taas silmät päästä... töissä on todennäköisesti hometta kun jatkuvasti ongelmia terveyden kanssa...pomo lupasi asiaa viedä eteenpäin, mutta saa ny nähä... jos mitään ei tapahdu voi olla jossain vaiheessa että on pakko vaihtaa työpaikkaa!!! Terveyttä en ajatellut tuolla pilata vaikka muuten on hyvä työpaikka ja pomot on mahtavia!!! Työskennellessäni ammattikoulussa vuoden sain sieltä rasitus-astman riesakseni homeongelman takia, että en ajatellut pahentaa terveyttäni kovinkaan paljoa enempää!!! Mutta toivottavasti asialle tehtäisiin pian jotain, jotta saisin työpaikkani pitää!!!

Loppuun laitan muutaman kuvan eräästä tuulisen päivän metsäreissulta jossa kävin vähän hulluttelemassa...;)



Vaikka kuva vähän valoittuikin, tykkäsin itse siitä kovasti...


Kakkarat näyttää ihan sulkapalloilta!!!;) Kun olisi mailat tekisi mieli pelata noilla!!!;D

Mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille!!! Jos jollain on lomaa, nauttikaan vielä kun voitte!!:)

8 kommenttia:

  1. Ihanat kengät!
    Epäilen kans että mun kämpässä ois hometta kun kaikkia outoja oireita tullu joita ei oo aikasemmin ollu. :/ Nyt kun löytäis vaan vielä jonkun toisen kämpän mihin muuttaa niin hyvä ois, muttakun täältä tuppukylästä on niin hankala löytää vapaata kämppää kun kaikki on niin täyteen tupattu. :< Minkälaisia oireita sulla on tullu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät kiittää!!^^
      Voi ei, home ongelmat on kyllä kamalia ja varsinkin jos niitä on omassa käpässä!!! Eräät sukulaiseni joutuivat muuttamaan kans homeen takia toiseen asuntoon ja suurin osa tavaroista meni sen sileän tien!!:( Kamalaa!!!:(

      Itellä on ollut hengen ahdistusta ja jatkuvia keuhkoputken tulehduksia, sekä kroonista nuhaa... huomaa kun työmaallekkin tulee niin nenä vuotaa seuraavat puoli päivää ennen kun tottuu siihen ja yleistä kipeetä oloa jatkuvasti!!:( Ja sitten vanhasta työpaikasta tuli rasitus astma, että aina kun juoksen lenkillä, menee hengitystiet ihan tukkoon!!:(

      Toivottavasti saat toisen kämpän itsellesi ettei tule mitään koko loppuelämän riesaa terveydelle!!!<3<3<3

      Poista
    2. Voi kauhia. :s Mullakin just noi astmaoireet, ihan varmasti tullu tosta homeesta. :/ Sitten kauhee väsymys päällä kokoajan ja allergiaoireita ruvennu tuleen yhtäkkiä. Kiitos, toivotaan et pian löytyis joku hyvä kämppä! :)

      Poista
    3. Juu toi väsymys kuulostaa enemmän kuin tutulta!!!=/ Toivotaan et löytäisit pian kämpän ja et oireesi helpottuisivat!!! <3<3

      Poista
  2. Vauuu, mitkä kengät! ♥ Tosi upeat, ja sopii kyllä siulle todella hyvin. ^^ Kauniita kuvia muutenkin tässä postauksessa. ♥

    Homeongelmien kanssa ei oo kyllä leikkimistä, saattaa terveysongelmia seurata loppuiäksi. :S Toivottavasti asia selviäisi jossain vaiheessa, eikä oireet ehtisi mennä pahemmiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww!!^^♥ kiitos paljon kaunoinen!!♥♥
      Juu sitä minäkin toivon ja harmittaa vietävästi kun tykkään kerrankin todella olla tuolla töissä niin sitten joku hemmetin home pilaa senkin homman!!:( meinaan kun tässä on kiertänyt monia työpaikkoja missä on ollut tavalla tai toisella todella huonot olosuhteet, on tämä työpaikka tuntunut lottovoitolta erityisesti henkisellä puolella!! Toivotaan nyt että asia hoidettaisiin mahdollisimman pian kuntoon!!

      Poista
  3. Onpas kivat kengät ja tuo mekko näyttää upealta päälläsi. ♥
    Itselleni tehtiin pikkuinen kukkamaa joskus, mitä jaksoin reilun vuoden hoitaa ja sitten jäikin omilleen... Olin mummulassa ollut apuna kasvimaalla ja piti kotiinkin saada sitten ihan oma. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis!!!^^♥♥
      =D mahtavaa, itse kans mietin että toivottavasti intoni mansikkamaan hoitoa kohtaan ei laannu kovinkaan pian!!!=D Kaippa sitä kun kerta omassa pihassa on, niin tuleekin nähtyä enempi vaivaa kun sitä joutuu katseleen!!!=D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)